Näytetään tekstit, joissa on tunniste valo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valo. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 16. lokakuuta 2016
Syyskirkas päivä!
Syyskirkas päivä,
viipyvän auringon hehkussa lepäävät puut,
sinun laulusi, sinun sanojasi kaikki.
Pakkasta pakenevat lehdet,
ilmassa kieppuvat, pysymättömät
minun sanani.
Tuulessa kohtaavat
linnut, jaetut hetket, kiitollisuus
ja suru.
Ei, en muista surua.
Ilon vain, laulusi, puiden vahvat oksat.
Piia Perkiö
lauantai 24. syyskuuta 2016
lauantai 19. maaliskuuta 2016
sunnuntai 7. helmikuuta 2016
sunnuntai 3. tammikuuta 2016
sunnuntai 6. syyskuuta 2015
perjantai 15. toukokuuta 2015
lauantai 6. joulukuuta 2014
Hieman jo joulumielellä!
Opinnot ovat vieneet tänä syksynä niin paljon aikaa ettei ole ehtinyt uppoutumaan vielä joulun odotukseen. Juuri ja juuri on ehtinyt sytyttämään kynttilän harmaiden päivien iloksi. Nyt kun opinnoissa alkoi joulutauko, odotan että ehtisin taas hakemaan virtaa ihanasta valkeasta luonnosta ja käsitöiden voimaa antavista materiaaleista!
sunnuntai 5. lokakuuta 2014
Värejä ja tunnelmia pohjoisesta syksystä!
Miten kaunis ja värikylläinen onkaan meidän syksy. Ja miten paljon luonnossa tapahtuu syksyisin.
Olen ahminut taas luonnonvoimaa pitkään ja hiljaiseen talveen joka jo kolkuttelee nurkan takana.
Jokaisessa vuodenajassa on oma viehätyksensä ja uskon että me suomalaiset tarvitsemme nämä kaikki neljä vuodenaikaa oman henkisen hyvinvointimme ylläpitäjänä!
Nautitaan!
sunnuntai 23. maaliskuuta 2014
Vaikuttava auringonlasku!
Maaliskuinen päivä on painumassa iltaan ja
saamme todistaa henkeäsalpaavaa luonnon
näytelmää kun aurinko laskee taivaanrannan
taakse.
Mieli mykistyy ja sydän tuntee vain suurta kunnioitusta
luomakunnan suuruuden edessä!
torstai 28. marraskuuta 2013
keskiviikko 30. lokakuuta 2013
lauantai 7. syyskuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






























